copyright Himanes 2009

Retropunk-cd:n arvosteluja:

Desibeli.net

Julkaistu: 14.07.2009
Arvostelija: Jani Ekblom

Ramopunk ei määritelmällisesti ole kovinkaan monipuolinen tyylilaji, joten Himanes esittää tällä toisella albumillaan tyylillisesti hieman aiemmasta laventunutta kattausta. Intron surf-fiilistelyn jälkeen kuljetaan levyn ensimmäisellä puoliskolla melko turvallisilla kolmen pennin ja soinnun vesillä, mallikkaastikin. Esille nousee anarkiaan yllyttävä Yhteiskunta pysyy pystyssä, vaikka tuskin se ketään toimimaan saa. Kokonaisuutena Retropunkin ensimmäinen puoli on kuitenkin tasainen, tiivis ja ilmeettömän tasapaksu, jos unohtaa Sä puhut puille -biisin melodisemman tunnelmoinnin, jossa on paljon samaa kuin 80-luvun alun Pelle Miljoonan teiniherkistelyissä; naiivia mutta jotenkin hellyttävää.

Yhtyeen mukaan levyn nimi on sarkasmia. Voi olla, mutta hyvin se kuitenkin kuvaa levyn toisen puoliskon touhua. Ratsia-laina Ole hyvä nyt on kyllä asiallinen eikä Ramones-suomennoskaan (Mä haluun elää) metsään mene. Hämmästys on kuitenkin melkoinen, kun väsähtäneiltä pubrockareilta kuulostava yhtye suoltaa Rokkikukko -nimisen tekeleen. Teksti on kuin aivohalvaantuneen teinin, eikä tulkintakaan kovin lämpöisesti patista kuuntelemaan levyä loppuun. Rattuksen Jake Marjamäen avustamana vedetty levyn nimibiisi on kyllä piristävä pirskahdus vauhdillaan ja asenteellaan.

Tästä levystä on varmasti iloa yhtyeen tai tyylilajin ystäville, vaikkei orjallisesti mitään tyylikarsinoita noudatetakaan. Retropunk jää kuitenkin liian väljäksi ja ilmettään hakevaksi, jotta tästä kohtuullisen pitkän linjan yhtyeen toisesta albumista jaksaisi liiemmin innostua.

Classic Rock Suomi

Julkaistu: 15.07.2009
Kirjoittanut: Jake Keronen   

1990-luvun alkupuolella esille noussut ja pienimuotoiseen suosioonkin noussut Himanes aktivoitui muutama vuosi sitten uudelleen Mykkäkoulun päättäjäiset (2004)

ja Seitsemäs aalto (2007)levyjensä myötä. Yhtyeen tyyli on alusta alkaen ollut Ramones vaikutteinen tennaripop/punk, johon on sekoitettu suomalaiskansallista maaseuturomantiikkaa ja -arkeakin. Yhtyeen kutsumanimenä, ainakin uran alkuvaiheessa käytetty Haukivuoren Ramones kertoo jotakin Himanesin linjavedoista, mutta totta vain toinen puoli. Himanes on etenkin uuden tulemisensa myötä paljon muutakin kuin perinteistä ramopunkkia.

Bändin uusin levy on osuvasti nimetty Retropunkiksi ja sisältää 14 hyvällä tavalla vanhakantaista, melodista punkpoppista. Yhtye on kypsynyt ajan myötä mukavasti ja  Retropunk on selkeästi bändin paras julkaisu. Levyllä on toki sitä retroakin (mm. Ratsia cover Ole hyvä nyt ja Ramones käännös Mä haluun elää), mutta ei mielestäni mitenkään alleviivatusti tai tunkkaisesti. Itse asiassa levyhän kuullostaa varsin tuoreelta ja pirteältä. Ehkä retroilu tarkoittaakin Himanesin yhteydessä sitä, että ei pyritä väkisin seuraamaan ajan trendejä, vaan pysytellään lähtökohtaisesti uskollisena sille mistä on aikoinaan lähdetty liikkeelle.

Kokonaisuus levyllä toimii. Soitannollisesti yhtye on mukava sekoitus nuoruuden intoa ja kokemuksen mukanaan tuomaa taitoa ja näkemystä. Riku ja Aki Himasen kitarat saundaavat erittäin hyvälle ja suoraviivaisuutta on sävytetty myös maukkailla ja tyylitajuisilla yksityiskohdilla.

Basisti Perttu Sutinen on tullut mukaan yhtyeeseen vasta tällä toisella kierroksella, tuoden mukanaan aimo annoksen tuoretta punkasennetta ja tyyliä, joka näkyy etenkin yhtyeen livemeiningissä. Rumpali Saku Niilo-Rämä on tyylitajuinen takoja, joka ehkä rumpaliksi hieman yllättäen vastaa monista Himanesin parhaiden biisien kirjoittamisesta.

Biisimateriaalinsa puolesta nopeimmin vaikutuksen tekevät Tää tulee sydämestä, Sä puhuit puille ja Sä tahdoit mennä. Kaikissa edellä mainitussa biisissä on ne kuuluisat ”kaikki hitin ainekset”. Muidenkin biisien tehot paranevat useamman soittokerran myötä. Rokkikukko kappaleessa vieraileva laulajatar Hanne Pesonen on itselleni täysin vieras nimi, mutta erittäin hyvältä mimmi kyllä kuullostaa. Erikseen biisesitä mainittakoon vielä nimibiisi, jossa vaaditaan kieli poskessa markkaa ja lankapuhelinta takaisin. Kyseisellä biisillä vierailee muuten levyn tuottaja Jake Marjamäki, joka on tunnettu kansainvälistäkin arvostusta saaneesta Rattuksesta.

Kaiken kaikkiaan Himanes yllätti erittäin positiivisesti. Retropunk on luomurokkia parhaimmillaan. Tekijät tietävät, että listakärkeen ei mennä, mutta kaikesta silti aistii ja kuulee, että levyn tekemiseen on satsattu ja sitä on tehty isolla sydämellä. Näin pitää ollakin. Suomalainen Retropunk elää ja voi hyvin mm. Himanesin käsissä ja sydämissä.

Länsi-Savo

Julkaistu: 21.07.2009

Kirjoittanut: Anssi Mehtälä

Haukivuorelaisen Himanesin uusi albumi pitää omalta osalta huolen siitä, että suomalaisen ramopunkin henki elää. Jos joku ei ole rikki, ei sitä kannat korjata.

Retropunk ei pyrikään rikkomaan raja-aitoja, vaan tömistelee tarmokkaasti ja tyylipuhtaasti omasssa karsinassaan. Levyltä löytyy surfhenkinen avausinstrumentaali, paljon melodista ja keskitempoista, iiseimmillään jopa perussuomipoppia lähestyvää biisimateriaalia ja vähän ihan oikeaa punk-kohkausta.

Jos jotain jäi toivomaan, niin viimeeksi mainittua olisi kaivannut enemmän. Vähän räväkämpää mättämistä ja kiihkeämpiä tempoja. Mutta seestyvät ja keski-ikäistyvät ne ramopunkkaritkin. Asennetta löytyy kuitenkin sanoituksista ihan riittävästi.

Parasta tässä levyssä on, että se kuulostaa ihan Himanesilta. Vähän amatöörimäiseltä, karhealta ja oikealla tavalla tavalliselta. Kotiseutumeininkiä parhaasta päästä. Omat biisit toimivat niin hyvin, että sekä Ramones- että Ratsia -coverit olisi joutanut vaikka jättää poiskin.

1. ** * (3/5)
   

Keskisuomalainen

Julkaistu: 25.7.2009

Kirjoittanut: Petja Savoila

Suomalaisen ramopunkin ensimmäinen aalto loiskahti komeasti tuossa 1990-luvun alkupuolella. Yy-kaa-koo-vallankumousta johtivat Ne Luumäet, Pojat ja Luonteri Surf. Peesaajien joukossa kulki aivan kelpo nelikko Himanes. Kun ramopunkin kovin kiima oltiin koettu, päättyi Himanesinkin tarina, kunnes niin kovin monen muun bändin tavoin yhtye on aktivoitunut viime vuosina.

Tuoreella studioalbumillaan Retropunk havainnollistuu kuinka kauaksi ramopunkin renessansista on tultu. Pohja on toki reippaassa kolmisointu-rockissa, hyvässä fiiliksessä ja ei niin turhan tarkassa soitossa, mutta Himanesin luukutus syleilee rock'n'rollia laajemmalla skaalalla, kuten alun retron surfpunk-intron aikana jo huomataan.

Levyn soundi on tarkoituksellisen raakilemainen, kuin mukaillen kappaletta Luomurock, jossa lauletaan että levyä ei olla pilattu tuottajalla. Ehkä olisi pitänyt. Mikään kappaleista ei koukuta komealla ramopunk-riffillä. Sekin on hieman väsynyttä, että isot miehet laulavat ekasta kerrasta tai siitä, että onko työn teossa järkeä.

1. ** (2/5)
   

Julkaistu: 31.07.2009
Kirjoittanut: J.A. Kaunisto

Himanes on vähentänyt lievästi ramopunkin osuutta ja levyn nimi retropunk kertoo kaiken oleellisen. Himanes seikkailee Ramonesin, 70-luvun punkin ja härmärockin välimaastossa. "Punkista ei ole yleensä käytetty sanaa retro, eikä vanhat kaavat kuuluneet alkuperäiseen punkkiin, mutta Himanes kuitenkin ammentaa tuosta 70-luvun lopun menevästä, melodisesta katurockista ja itse-tekemisen riemusta, siitä sarkastisesti sana retropunk". Näin kirjoittaa Himanes ja allekirjoittanut voi väittää samaa.

Himanes tekee ajatonta musiikkia. Soundeista ei voi arvailla, millä vuosiluvulla vieraillaan. Alkuvuodesta julkaistiin Wouden kaksi albumia remasteroituina ja bonareilla vahvistettuna. Himanes kuulostaa samalla lailla analogiselta kuin Wouden debyyttilettu Keskellä Aikaa. Lievästi vähentynyt ramopunk ei tarkoita Himanesin duunanneen poppilevyä. Härmän sävyt ja uuden aallon laineet veivataan nauhalle sopivan kotikutoisesti. Sydämellinen ja innokas Tää Tulee Sydämestä tuo mieleen 80-luvun puolivälin SIG-orkesterin. Sä Puhut Puille on selkeästi popimpi ja teinihenkisempi tekele - ja niin aikuisen oikeesti tosissaan! Allekirjoittaneen kohdalla albumi alkaa toden teolla siivun numero seitsemän kohdalla - Ratsian tehokas pikkuhitti Ole Hyvä Nyt vedetään läpi reilulla kipinällä. Vahvemmin punkittava loppulevy onnistuu joka raidalla. Raha Ja Valta sekä Ramones-coveri Mä Haluun Elää ovat täyttä tavaraa vanhemman punkin harrastajille. Naisäänen vahvistama Rokkikukko on hauska ja sympaattinen. Levyn nimibiisissä Rattus-naama Jake Marjamäki suorittaa onnistuneen vierailun, biisi on albumin räkäisin ja asenteellisin sivallus - valmis klassikko.

Himanes on rento ja retro. Bändi onnistuu hienosti kaivamaan esiin 70-ja 80-lukujen vaihteen kotimaisen rokki/uuden aallon meiningin. Tee se itse -hengestä ei ole tingitty tippaakaan. Himanes sopisi mainiosti kotimaisen leffan taustalle, jossa maisemana häilyisivät 1980-luvun alun hullut vuodet.

* * * 1/2 (3,5/5)

Hymy

Julkaistu: 04.08.09

Kirjoittanut: Jenna Jylhä

Kyseessä on melko perinteinen Ramones ja Pelle Miljoona -vaikutteinen levyllinen päähän jääviä, lyriikoiltaan usein hymyilyttäviä kappaleita. Punkin hengen mukaisesti levy ei ole todiste niinkään soittajien taidoista kuin asenteesta. Retropunk onkin enimmäkseen nimeään kieli poskessa toteuttava, hauska, joskin liian persoonattomaksi jäävä levy.

* * * (3/5)

Vertigo.cd

Julkaistu: 07.08.09

Kirjoittanut: Ida Mustajärvi

Ydinkysymys: Jaksaako tämä levy puhutella enää ketään ja onko sen edes tarkoitus?

Joillakin keski-ikäisillä jo hieman ”seestyneemmillä” mieshenkilöillä on lukemani mukaan kova tarve muistutella innokkaasti illanistujaisten edetessä nuoruuden mahdollisesta punkrock-taustastaan. Himanesilla sitä ongelmaa tuskin on. 90-luvun alusta saakka ramo- ja surfpunkin aalloilla ratsastanut Himanes julkaisi kesällä uusimman Retropunk-levynsä, joka bändin mukaan on tahallaan nimetty sarkastisesti.

Levyn ensimmäinen puolisko ei pitkälti jaksa innostaa, lähinnä anti vaikuttaa yksinkertaiselta ja jokseenkin aneemiselta. Tosin kolmosbiisi ”Tää tulee sydämestä", joka vaikuttaa oodilta kotiseudulle ja ystäville, tuo hymyn huulille.

Puolestavälistä levyn tarjonta piristyy ja musiikki on selkeästi energisempää, syvällisempää ja taitavampaa. Ramones-revittely ”Mä haluun elää” toimii hienosti ja punkbändi Rattuksen Jake Marjamäen panoksella renkutettu nimikkobiisi ”Retropunk” ilahduttaa sanoituksellaan. Jopa suuret ikäluokat saattaisivat innostua kertosäkeestä, jossa lauletaan ”antakaa markka takaisin”- toivuttuaan siis ensin biisin ”systeemi kusee” -tyylisestä revittelystä.

Retropunk-levy ilahduttaa varmasti monia nostalgisuudella ja rennolla, mutkattomalla asenteella. Silti jotkut biisit antavat tönkön, jopa lobotomisen vaikutelman mutta toisaalta punk-kliseiden kiillottaminen on ihan hupaisaa. Suosikkini tältä levyltä on kutkuttavan haikea ”Tahdoit mennä”, jossa on samankaltaista hittimäisyyttä ja koskettavuutta, kun Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma -klassikossa.

1. ** * (3/5)
   

retropunk_tiedote_web.pdf