LIZZY JONES
Etusivu
Alku
Soittajat
Musiikki
Keikat
Julkaisut
Yhteys
Kuvia
Lizzy Jones -
kuten lähes kaikki yhtyeet
- aloitti soittamisen cover-pohjalta.
Elokuusta 2010 alkaen konsepti on muuttunut
kenties
pysyvästi,
soitamme muutamaa coveria lukuun ottamatta
ainoastaan omaa tuotantoa.
Omista biiseistä on tähän saakka vastannut pääosin Peltsi, mutta myös kaksi muuta
kitaristia eli Koo ja Ake ovat kantaneet omat kortensa sävellyskekoon.
Sovitukset tehdään yhdessä treenikämpällä.
Omia tuotoksia on tällä hetkellä treenattuna noin 20 kappaletta ja lisää tulee...
Musiikkityyli on englanniksi laulettua
hard rockia
, jonka juuret löytyvät jostakin 70-
ja 80-lukujen hienoimmista
amerikkalais- ja brittibändien tekemistä kovan rokin helmistä.
Mausteena
lienee
myös ripaus
Southern
meininkiä - ajalta, jolloin "
etelän
miehet
"
olivat vielä voimissaan.
Nämä ainekset sopivassa suhteessa sekoitettuna "rehtiin ja suoraan" savolaiseen
ajatusmaailmaan ja palavaan
haluun soittaa rockia -
luovat hyvän pohjan viihdyttävälle ja antoisalle musiikilliselle kokemukselle.
Varsinkin keikalla Lizzy Jones päästää ihmisen edes hetkeksi pakenemaan arjen
harmaudesta ja kenties talven
purevat pakkasetkin tuntuvat
hieman hampaattomilta
...
ye right
...pakkanen puree ja pahasti, mutta rokki soi !!!